Hervannan
Sosialidemokraattinen
yhdistys ry.

Eduskuntavaaliehdokas Mahmoud Machaal

Tutustu Minuun!

Eduskuntavaaliehdokas Mahmoud Machaal.
Äänestysnumero 14.

Mahmoud Machaal - anna ääni valoisammalle tulevaisuudelle!

Hervannan sosiaalidemokraattinen yhdistys asetti minut ehdokkaakseen kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Olen tamperelainen isä ja isoisä. Olen syntynyt ja kasvanut Libanonissa. Nuorena olin Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijänä Libanonissa sisällissodan aikana. Työskentelin ympäri maailmaa tulleiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. Näistä ajoista saakka olen ollut tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja rauhan puolustaja.

Olen asunut Suomessa 35 vuotta ja tehnyt yli 25 vuoden uran sairaanhoitajana. Sairaanhoitajan työn lisäksi olen toiminut myös esihenkilönä, opiskellut hallintoa ja pedagogiikkaa sekä toiminut kokemusasiantuntijana. Minulla on vankka kokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta, ja nämä ovatkin minulle tärkeitä vaaliteemoja. Sairaanhoitajana toimiessani olen nähnyt läheltä ihmisten ja heidän omaistensa elämäntilanteita. Olen työssäni tehnyt aloitteita saattohoidon ja laadukkaan kivun hoidon kehittämiseksi ja yöhoitajien määrän lisäämiseksi, jotta turvallinen hoito olisi taattuna kaikille vuorokauden ympäri. Myös hoitajat ansaitsevat inhimilliset työolosuhteet, kunnon palkkauksen ja rauhan tehdä työnsä hyvin. Näin lisätään hoitoalan veto- ja pitovoimaa.

Politiikassa olen ollut mukana jo yli 10 vuotta. Tällä hetkellä toimin kaupunginvaltuutettuna Tampereella. Tätä ennen olin varavaltuutettuna ja mukana useissa lautakunnissa. Tällä hetkellä olen sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja Tampereen kaupungin maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja. Lisäksi olen Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteistyö- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan varajäsen. Olen aiemmin työskennellyt Tampereen kaupungin avopalveluiden lautakunnassa ja joukkoliikennelautakunnassa. Lisäksi olen ollut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen.

Ihmisten kohtaaminen ja kuuleminen aidosti on aina ollut minulle tärkeää. Vapaaehtoistyö on yksi keino toteuttaa tätä, ja olenkin aina tehnyt sitä paljon. Olen toiminut pitkään mm. Punaisen Ristin toiminnassa. Teen yhteistyötä monien eri järjestöjen kanssa ja ohjaan Setlementti ry:llä maahanmuuttajamiehille tarkoitettua keskusteluryhmää. On tärkeää kuunnella ihmisiä ja pyrkiä rakentamaan siltoja ihmisten ja kulttuurien välille, jotta kaikki voisivat kunnioittaa ja ymmärtää toisiaan. Jokainen ihminen on minulle yhtä arvokas ja ansaitsee mahdollisuudet hyvään elämään.

Mahmoud Machaal

Mahmoud Machaal no.14

Mahmoud Machaal

Tule tapaamaan!

Mahmoud Machaal

Jakamassa flyereita.

Vaaliteemat kumpuavat osaamisestani ja vahvuuksistani. Olen valinnut vaaleihin seuraavat teemat:

• 1. Parannetaan julkisen sektorin työntekijöiden palkkausta ja työoloja sekä korotetaan pieniä eläkkeitä.
• 2. Panostetaan koululaisten, opiskelijoiden ja nuorten hyvinvointiin.
• 3. Nopea pääsy mielenterveys- ja päihdepalveluihin.
• 4. Rakennetaan yhdenvertainen, tasa-arvoinen ja ihmisoikeuksien Suomi.
• 5. Lisätään Suomen energiaomavaraisuutta.

Kirjoitan vaaliteemoista vielä tarkemmin, mutta nyt jo voit lukea niistä lisää verkkosivuiltani: Vaaliteemani
Toivotan lämpimästi kaikki mukaan kampanjaani! Voit seurata minua Facebook-sivujeni Facebook-sivujeni kautta.
ja verkkosivujeni kautta.
tai ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse: mahmoud.machaal [at] tampere.fi

Mahmoudin kuva: Leevi Karisalmi, muut Mahmoudin Facebook.

Eduskuntavaalit 2023

Klikkaa ->Eduskuntavaalit | 2023 | Sunnuntaina 2.4.2023‎